Rihtniemi Law

Ihan sama – kunhan saadaan tämä ero hoidettua

huhti 25, 2023

Moni avioliitto päättyy nykyään avioeroon. Avioerojen syyt ja erotilanteet ovat joka tilanteessa erilaiset, mutta valitettavan usein eroon liittyy katkeruutta ja vihaa puolisoiden välillä. Vihasta käsin ihminen toimii eri tavoinkuin muuten, tulee kiukkua, pakottamista ja uhkailua. Vihan kohde puolestaan saattaa peloissaan tai epätietoisuuttaan tulla suostuneeksi itselleen epäedulliseen sopimukseen. Vahvempi käyttää – tai pyrkii käyttämään – heikompaa hyväkseen.

Eräässä vastaan tulleessa avioerossa puoliso A oli pienituloinen pienyrittäjä ja puoliso B oli häntä varakkaampi ja hyväpalkkaisessa työssä. Avioehtosopimusta tai muuta avio-oikeutta rajoittavaa määräystä ei ollut.

Vaikkei puolisoilla ollut avioehtosopimusta, katsoi B, että kaikki hänen nimissään oleva omaisuus kuuluu hänelle. Sen kummempia perusteluja ei ollut, kiukkuiset ja uhkaavat viestit vain ilmoittivat, että kaikki hänen varat kuuluvat hänelle. B sai vihaisilla viesteillään A:n välillä jo lähes taipumaan ja hyväksymään itselleen epäedullisia ehtoja omaisuuden ja kustannusten jaosta ja lapsen asumiseen ja tapaamiseen liittyvistä seikoista. A:n ajatus oli, että “ihan sama – kunhan tämä viestittely loppuu ja saadaan ero hoidettua”. Tämä on hyvin tyypillinen suhtautuminen, kun omat voimat alkavat olla menneet. Tuntuu että toisen vihan alla on pakko taipua eikä jaksa taistella omien oikeuksiensa puolesta.

A kuitenkin onneksi otti lakimieheen yhteyttä, ja neuvottelut B:n kanssa käytiin sen jälkeen lakimiehen välityksellä. Koska laissa säädettyjä osituksen sovitteluperusteita ei ollut, neuvottelujen jälkeen syntyneessä sopimusosituksessa molemmat lopulta saivat avio-osansa ja B maksoi A:lle tasinkoa. Lopputulos oli paitsi juridisesti oikea myös oikeudenmukainen.

Tarvittiin siis lakimiestä katselemaan tapausta ”tunteettomasti”, kertomaan miten asiat lain mukaan menevät ja olemaan avuksi neuvotteluissa. Lakimies on avuksi, ettet vihasta väsyneenä ja kiukun kohteena tule suostuneeksi sopimukseen, johon Sinun ei tarvitsisi suostua tai joka johtaisi epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen.