Avioerot ovat yleisiä, mutta yksittäisen ihmisen kohdalle niitä ei kovin usein satu. Siksi voi olla epäselvää, mitä erotilanteessa pitäisi tehdä tai huomioida. Juridisestihan avioerossa purkaantuu paitsi puolisoiden välinen aviovarallisuusjärjestelmä myös puolisoiden elatusvelvollisuus – ja toki siinä purkaantuu muutakin, jonka käsittely ja työstäminen on sitten oma juttunsa.
Kumpikin puolisoista voi hakea avioeroa. Avioeroa haetaan käräjäoikeudelta. Avioeron syytä ei avioerohakemuksessa – tai myöhemminkään – tarvitse perustella, eikä avioeron syy tai se, kumman aloitteesta se vireille laitetaan, nykyään ole enää eroprosessissa millään tavoin olennainen.
Avioeron vireilletulopäivä eli se päivä, jona avioerohakemus saapuu käräjäoikeuteen, on osituksen ja omaisuuden erottelun kannalta olennainen päivä. Sen päivän mukaan ositetaan ja jaetaan puolisoiden varat. Mitä sen jälkeen kumpi tahansa omistukseensa hankkii tai saa, ei kuulu enää aviovarallisuuteen kuuluvaa ja puolison kanssa ositettavaa omaisuutta.
Avioeron voimaantulo vaatii puolen vuoden harkinta-ajan tai kahden vuoden erillään asumisen. Vasta avioeron voimaantulo katkaisee puolisoiden välisen elatusvelvollisuuden. Siihen asti elatusvelvollisuus on puolin ja toisin vielä voimassa.
Ennen avioeron vireilletuloa on vielä mahdollisuus laatia ja rekisteröidä avioehtosopimus, jos puolisot sitä haluavat. Digi- ja väestötietovirasto ei kuitenkaan rekisteröi avioehtosopimuksia, jotka on tehty avioeron vireilletulon jälkeen.
Hetkeä ennen avioeron vireilletuloa tehty avioehtosopimus on toki lähtökohtaisesti pätevä ja puolisoita osituksessa sitova. Kuitenkin eron läheisyys sekä olosuhteet sopimuksen laatimishetkellä ja eron jälkeen saattavat johtaa siihen, että sopimuksen pätevyys jommankumman puolison puolelta myöhemmin kyseenalaistetaan. Parempi siis olisi, että sopimus olisi tehty hyvän aikaa ennen avioeroa.
Vaikka siis avioeroon liittyy paljon muutakin kuin juridiikkaa, olen huomannut, että asioiden juridinen loppuunsaattaminen auttaa myös tapahtuman ja siitä seuraavan elämänmuutoksen prosessoinnissa muutenkin sekä luo toiveen siitä, että tästäkin sittenkin selviää.